Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2020.

Kyllä se löytyy

Tänään uskalsin tuntea avauksessa mailanpään putoamisen selän taakse, kun taaksevienti muuttui lyönniksi. Missään nimessä se ei tuntunut vielä vakiintuneelta, mutta avaukset olivat lupaavia. Takaysi meni jo mukavasti 40 lyöntiä, vaikka mukana oli tupla. Seuraava projekti on palata avauksessa osumakohdan tarkasteluun. Pari rangereissua ja yritän katsoa, että koputanko draiverissa jotain tiettyä kohtaa. Arvaus on, että osumat leviävät kuin varpusparvi eli ettei mitään selkeää kuviota jää. Ehkä piirrän draiverin lavasta kuvan ja merkkaan eri harjoituskertojen osumat siihen... Huomenna treenataa muuttoa ja tiistaille on luvassa reilusti sadetta - ehkä siitä tulee rangepäivä?

Pitää luottaa prosessiin

Golfissa puhutaan harkkakierroksista. Siis kierroksella harjoitellaan. Kun harjoitellaan, varsinainen tulos ei ole ydinasia vaan se mitä harjoitellaan - tietysti. Tänään harjoittelin lyöntirutiinia eli ensin haetaan tuntuma lyönnistä ja sitten mennään toteuttamaan. Oikeastaan toteuttamisen lopputuloksella ei olisi pitänyt olla merkitystä vaan sillä, että oliko harkkasvingi samanlainen kuin varsinainen lyönti. Ei tietysti ole eli tänään erityisesti rautalyönneissä tuli ylimääräistä jännitystä, jonka seurauksena sateli kylkkäreitä. Mitä tästä opimme? Ei luultavasti mitään, mutta sunnuntaina olisi hyvä yrittää pelata rento kierros. Tänään ehkä sain tehtyä tahallaan muutaman kainaloon vedon draivissa ja muutaman onnistuneen lyönnin ilman kainaloon vetoa. Päivän yhteenveto on, ettei harjoittelua tarvitse vielä lopettaa.

Peli sekaisin

Usein valitetaan, että kun menee pro:lle, peli menee sekaisin. Jos kuvitellaan, että opetus on vaikuttanut, pelin pitääkin olla sekaisin. Sitten kun oppii hallitsemaan uudet opit, pelin pitäisi olla entistä ehompaa. Olen siis tyytyväinen, että pelini on sekaisin. Tänään etsiskelin eilisiä oivalluksia ja pallokin etsiskeli uusia paikkoja. Tulos ei ollut hyvä, mutta monta hyvää lyöntiä tuli, vaikka osoite ei ollutkaan ihan tiedossa. Tänään myös puttaamiseen löytyi rauhallinen rytmi eli tekeminen oli määrätietoista, vaikka vähän ohi kupista. Olo on kuitenkin hyvin kehityskelpoinen. Oikeastaan kehittymispotentiaalia on tarjolla reippaasti. Oli mukavan lämmin päivä pelata. Nestettä meni ainakin 2,5 litraa ja vielä jatketaan nestetasapainon palauttamista.

Oivalluksia kierroksella

Tänään opin paljon. Suurin oivallus liittyy rautalyönteihin. Muutin hiukan liikerataa ja heti tuli 10 metriä lisää pituutta jokaiselle raudalle. Tosi vaivattomasti! Tänään oli muutama hyvä draivi joista tietysti viimeinen draivi, joka meni veden yli ja matkasi vastatuuleen 230 metriä, oli ehdoton huippu! Valitettavasti ei ole tarkkaa mittaa, mutta draivi on tullut ilmassa sen 200 metriä! Suoritus ei tietenkään kelpaa kriteeriksi putterin hankinnalle, koska sitä ei voinut mitata. Sanonta kuuluu: " ei niin hyvää avausta, ettei sitä pysty kakkos lyönnillä pilaamaan". Tänään se ei pitänyt paikkaansa, vaan toinen lyönti oli nätti 150 metrinen rauta 6:lla ja putti sisään. Hieno lopetus birdieen. Nyt vain nestetankkausta, venyttelyä ja suolaa koneeseen... Huomenna on uusi päivä.

Svingiä lyönnissä

Tänään oli vastatuulen henkäys - tai sitten kroppa oli väsynyt, mutta pisin ilmalento oli 190 metriä. Kävin puntin jälkeen uudestaan rangella kokeilemassa saisiko piiskaan tuntumaa. Voi olla, että noin 50% lyönneillä ehtii tuntea mailanpään. Joku ihmeellinen vippasu oli vielä kahvassa, joten liikerata ei ole ihan oikea. Luulen, että harjoituksena mailanpään tunnustelu oli ihan hyvä. Siinä voi saada tuntumaa oikeaan liikesuuntaan, jolla pallo lentää kaikkein taloudellisimmin. Minulla ei ole liikaa nopeutta hukattavaksi eli voimavektorit on suunnattava taloudellisesti. Hyvä lepopäivä. Nyt vielä vähän netistä teoriaa, vaikka ihan kaikkea ei enää jaksa katsoa.

Kostea Himos

Säätiedotuksen mukaan sateen pitäisi loppua, kun tiiamme Himoksella. Luultavasti range jää väliin, joten kolme ensimmäistä väylää toimii lämmittelynä. Tänään haluan säilyttää eiliset avaukset. Mielellään rentona. Rautapeliin teen pienen muutoksen eli pidän käsiä lyönnissä lähempänä lantiota/reittä. Lyönnin ei tarvitse olla kova, mutta haluan vähän painetta palloon. Yritän olla prässäämättä vartta eteenpäin liikaa eli svingin osumakohta voi alkaa jopa pallo alta mutta keskikohta pitäisi olla 10 cm pallon edessä. Tänään ei siis voimakasta käsien nostoa lopuksi, mutta siis suhaus väylällä. Divotti tänään tosi matala - pelkällä nurmikonleikkuulla mennään eli ei kaiveta onkimatoja väylältä. Siis säilytetään - draivi, finesse sving, "puttichippi", ja viivalla puttaaminen. Treeninä rautapeli, jossa ydin olisi hyvä osuma, pieni piiska ja maila läheltä reittä. Tänään golfia Himoksessa. Kolmas pelipäivä peräkkäin, joka on hyvää treeniä keski-suomen kierrosta varten. Siinä pelataan 5 ...

Seniori cupin opit

Tänään kisa meni hyvin melko pitkälle. Jossain vaiheessa rupesin yrittämään ja lyömään eli sitä ennen peli kulki ja tulosta tuli. Avaukset tuntuivat hyviltä ja myös lähipelissä oli hyviä hetkiä. Selkeästi rautapeliin pitää panostaa ja siinä rauhalliseen svingiin. Pitää luottaa, että pallo lentää. Myös puttaaminen metristä vaatii edelleen harjoittelua, vaikka tänään oli selvästi parempi päivä kuin eilen. Tänään pelissä oli kuitenkin piirteitä, jotka pitävät yllä haavetta singeliin pelaamisesta. Periaatteessa tänään oli singelin vauhtia yhtä väylää lukuun ottamatta. Sinänsä helpotus, koska peli ei tuntunut mitenkään loisteliaalta, mutta tulosta tuli.

Kilpailupäivän opit

Talousseuran open tuli kisattua. Avaukset olivat hyviä ja monta chippiäkin onnistui. Muutama lähestyminen tuntui hyvältä, kun oli tiedossa millä mailalla kannattaa yrittää vaikka 50 metrin lähestymistä. Ne eivät tietenkään onnistuneet, mutta yritykset olivat hyviä. Puttaamiseen jäi selkeästi kehitettävää. Muutama huono pomppu. Huomenna uudestaan. Huomenna pitää puttailla ennen kierrosta ja perusrautalyönti on nyt liian draw-voittoinen... melkeinpä hook. No rangella ennen kierrosta pistetään se kuntoon. Huomenna on seniori cup - hcp lyöntipeli. Toivottavasti avaukset onnistuvat huomenna yhtä hyvin kuin tänään ja putti voisi upota 70 cm matkalta...

Talousseuran open

Huomenna on kilpailu. Kokemus on osoittanut, että mitä rauhallisempi tai mitä vähemmän merkitystä annan kisalle, sitä parempi tulos. Huomisessa kisassa on aika vaikea voittaa, koska aina joku tekee älyttömän tuloksen, kun mukana on kaikki tasoitukset. Toisaalta vaikka voittaisi, palkinto ei päätä huimaa. Yritän uskotella itselleni, että kyse on tavallisesta tasoituskierroksesta mukavassa peliseurassa. Joskus onnistuu, toisinaan sitten ei. Yritän pitää peliajatuksen, että harjoittelulyönnistä haetaan fiilis jota verrataan varsinaiseen lyöntiin. Jos jotain meni eritavalla, siihen uusi harjoittelusvingi ja kohti seuraavaa haastetta. Ajatus vielä aamulla ennen kisapaikalle lähtemistä. Varmasti olisi hyvä jatkaa samaa pelin kehittämistä kuin ennen kisaa eli rentoa läpsyä, jolla etsin "piiskaa". Puhdas osuma mailan edellyttämässä kohdassa suhteessa liikerataan. Reissu on eräänlainen henkinen treeni keskittymisestä eli tarkkaavaisuuden ja keskittymisen vuorottelua. Kun tulee oma vuo...

Pitkää draivia ja lyhyttä lähestymistä

Revin rangella paikkoja auki ja pisin draivi oli 215 metriä, josta ilmassa 191m. Parannusta eiliseen oli 4 metriä, mutta en ole varma olisiko tuulella ollut osuutta asiaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että rikoin 190 metriä eli nyt vain parannusta metri jokaisella rangetreenillä niin tavoite on saavutettu. Luulen, että osuminen palloon auttaisi - eikä jonkinlaisesta rentoudestakaan olisi haittaa. Lähipeli tuntui aika vakaalta. Yhdessä vaiheessa tuli aika monta osumaa varteen eli shank, mutta muuten tuntui aika hyvältä. Pitserin klo 9 finesse swingiä oli vaikeampi arvioida, mutta siinä 55 metriä. Sändi oli 40 - 45 metriä ja 60-asteinen wedge 30 - 35 metriä. Pelasin ylösnostetulle griinille joten vaihtelua tuli siitä, että lähestyikö vastarinteestä vai suoraan griinille. Pitserillä ei voinut pudottaa palloa griinille, koska se olisi rullinut yli. Huomenna on kilpailupäivä, jossa pelaan ensimmäistä kertaa uudella draiverin varrella. Pituutta siis pitäisi olla lyönneissä 10 - 15 metriä ene...

Muuramen griinien lähestyminen

Väylän pelaaminen reiästä päin Pahoittelen, mutta lukijalle tämä voi olla tavallistakin tylsempi teksti. Muurame 1 väylä. Haluan lähestyä 100 metristä, mutta se vaatii erinomaista avausta väylän vasempaan reunaan, jossa pallo ei oikein helpolla pysy. Turvallisempi vaihtoehto on hyväksyä lähestyminen noin 140 metristä, jolloin pääskytörmä ja punkkeri jäävat pois pelistä. Muurame 2 väylä (Pitkien avausten harjoittelun jälkeen yritän päästä griinille toisella lyönnillä.) Huonolla avauksella pitää pelata par 5 tyyliin, jolloin lähestyminen voi olla a) 100m b) 60 metriä kallion puolelta tai c) 60 metriä raffista montun pohjalta. Ehkä mieluisin on 60 metriä kallion puolelta. Muurame 3 väylä Par 3 Muurame 4 väylä Tämässäkin avaus mahdollisimman pitkälle. (Tosin lipusta 110 - 140 metriä on alamäkeä, joten siitä on huono lähestyä.) Muurame 5 väylä Par 3 Muurame 6 väylä Tämä on mukava tulla noin 100 - 120 metriä lipusta. Muurame 7 väylä Tulee pelattua helposti väylän 6 kautta ja noin 140 - 150 m...

Lähipelin kehittäminen

Kaivelin kirjahyllystä esille "Dave Pelzin short game bible"-kirjan. Kokeilen jälleen ns. finesse swingiä, joka perustuu taakseviennin pituuteen. Idea on, että kellotaulua käytetään apuna ja haetaan esim. klo 9 kohdasta pudotus pallolle ja mitataan pituudet eri wedgeillä. Voi käyttää myös kello 7.40 ja 11. Tuloksena on sarja eripituisia lyöntejä, joita olisi sitten tarkoitus soveltaa kentällä. Toinen mielenkiintoinen ajatus on ns. lähipelitasoitus. Dave'illä on tehtävärata, jonka perusteella voi arvioida omaa lähipeliosaamistaan. Muistan käyttäneeni sitä soveltaen joskus Laukaassa pelatessani. Toimi hyvänä lämmittelynä ennen kierrosta ja antoi myös jonkun verran varmuutta, kun vastaava tilanne tuli eteen varsinaisella kierroksella. Muistan, että Taavi-vainaa oli merkannut eri mailojen lyöntipituudet mailan varteen. Luulen, että teen samalla tavalla ainakin finesse-swingin sunteen. Klo 9 on kaikkein täsmällisin eli aloitan siitä. Klo 7.30 minulla on hiukan erilainen ajatus...

Alkutilanne

Lähtötilanne projektille Kiersin eilen Muuramen kentän tulokseen 89 lyöntiä, joista 38 oli putteja. Toisaalta puttaaminen tuntui hyvältä. Tietysti 38 puttia on liikaa, mutta isoin vika on chippaamisessa. Chippi pitäisi saada niin lähelle, että joku putti uppoaisi. Tänään kävin Sippulanniemen rangella lyömässä Toptraceriin tavoitteena verrata stiffiä ja regu vartta draiverissa. Molemmilla lyönnin pituus oli 200 - 210 metriä, mutta regulla pallo lensi ilmassa 180 ja stiffillä 160 metriä. Regulla jatketaan ja huomenna voi katsoa vielä draiverin kulmaa, mutta jossain 10 - 11 astetta taitaa olla kohdallaan. Ostin 10 kerran kortin toptracer rangelle ja yksi on käytetty. Yritän käyttää loput kerrat lyöntipituuden kasvattamiseen. Minusta pallon pitäisi lentää ilmassa 200 metriä! (edes kerran..) Tietysti jos sattuisi mukava myötätuuli.... Omasta pelistä voisi sanoa, että draivi on mukava, mutta 15 metriä lisää lentoa antaisi vähän paremmat mahdollisuudet hyökätä lipulle. Rautapeli ...

Golfin harjoittelun pohtiminen on henkistä valmennusta

Golfia tavoitteellisesti Lähden kentälle. Saatan kuitenkin aloittaa omien golfajatusten julkaisemisen - tavoitteena kirjoittamiselle on mieleen palauttaminen ja jonkinlaisen systemaattisuuden luominen. Valmennan itse itseäni, joten välillä olisi hyvä pistää ajatuksia "paperille".